Harva meistä tietää jo lapsena, miksi aikoo isona. Saati, että tietäisi alkavansa mainosmieheksi tai -naiseksi. Eka Ruola tiesi.
Hän kouluttautui, hakeutui harjoitteluun. Kokeili alan eri toimenkuvia: copy-harjoittelijasta projektijohtajaksi, copywriteriksi, luovaksi johtajaksi ja toimitusjohtajaksi.
Hänellä on ehkäpä sama dilemma kuin Aatos Erkolla, joka olisi halunnut olla Suomen rikkaimman kustantajan sijasta vain merikapteeni. Eka Ruola oli ja on alamme kautta aikain hurmaavimpia toimitusjohtajia, vaikka sisimmässään hän on ennemminkin luova suunnittelija.
Eka Ruolalla on ollut sormet vahvasti pelissä monessa tutussa brändissä ja kampanjassa. Hän on ollut mukana tekemässä erittäin muistettua operaattorimainontaa, luomassa pohjaa ja somea tämän hetken kuuluisimmalle panimotuotteelle sekä saanut tehtyä uljaita asioita jopa asiakkaista kaikista kiperimmille – ulkomaiselle mainosfestivaalille ja kotimaiselle elokuvalle.
Ylivoimaisesti poikkeuksellisinta Ekassa on kuitenkin tämän täysin ainutlaatuiset sosiaaliset taidot. Hänen karismansa, läsnäolonsa ja vetovoimansa eivät ole ylivoimaiset pelkästään markkinoinnin ja bisneksen alalla, vaan ne ovat aivan huippuluokkaa koko Suomen mittakaavassa.
Ja karisma tässä tapauksessa ei ole sitä hiljaista jöröä suomalaista murahtelua, vaan aitoa länsisuomalaista – sanotaanko turkulaista – vilkkusilmää.
Aikanaan menin hänen jälkeensä silloisen ketjumme luovaan tapaamiseen Sao Pauloon, jossa tämä hahmo oli ollut edellisellä kerralla. Joka ikinen katseli minun ohitseni - ja ylitseni - ja kyseli ”Where’s Eka? Where’s Eka?”, vaikka paikalla oli muun muassa alamme legenda John Hunt.
Eka Ruola on myös kuulu siitä, että hän on yrittänyt nostaa kansainvälistä tasoamme paitsi oman toimistonsa osalta, niin myös koko Suomen osalta kollektiivisesti. Ja jos ja kun se ei ole ottanut riittävästi tuulta, me muut saamme kyllä katsoa peiliin.
Mennyt parivuotinen on ollut monella tavalla surullinen paitsi meille kaikille, niin erityisesti myös vuoden Ekalle. Hänen suuri mentorinsa Ami Hasan teki viimeisen loppuplanssinsa viime keväänä. Uskon kuitenkin, että Ami Hasankin katsoo jostakin ylpeydellä perintönsä – erinomaisen markkinoinnin ja ainutlaatuisten ideoiden – jatkajaa. Toki varmasti ilmaisisi sen terävällä vinoilulla.
Lopuksi, niin kuin Eka sen itse aina karaokessa asettelee; ”On pitkä kuuma kesä, ja mä aion elää sen. Pitkä kuuma kesä, sen sain.” Niin sait – ja myös ansaitset.
Erkko MannilaKollega ja ystäväPlatinahuippu 2009
Kuva: Severi Uusitalo