Terveellä tavalla kunnianhimoinen ja nöyrä, todella lahjakas, ahkera, määrätietoinen, suunnitelmallinen, näkemyksellinen, intohimoinen, huumorintajuinen, rakentava, sydämellinen, pyyteetön, ei tee itsestään numeroa, antaa tilaa muille, esimerkillinen tiimipelaaja, aina valmis auttamaan ja oppimaan, tuntosarvet populaarikulttuurissa, rehellinen oma itsensä, omaa kyvyn saada aikaan oikeanlaista värähtelyä ihmisissä ja nostaa kädenjälkensä erottumaan huippujen joukosta, hyvien puolella.
Tässä muutamia kollegoiden kuvauksia Matildasta, joiden kautta on helppo ymmärtää, että Vuoden Junior -palkinto menee juuri oikeaan osoitteeseen, ja myös sen, että hänelle voi ennustaa erittäin platinaista tulevaisuutta.
Tarinat kertovat, että Matildan luovuus ja kädenjälki kumpuavat lapsuudesta, jossa ei ollut televisiota ja karkkia syötiin vain kerran vuodessa. Passiivisen ruuduntuijottamisen sijaan hän uppoutui omaan mielikuvitukseensa ja piirsi paljon. Tänään tuo tausta näkyy idearikkautena, vahvana konseptuaalisena ajatteluna ja ennen kaikkea laadukkaana fyysisenä ja digitaalisena kädenjälkenä.
Matildan oman ammatillisen kehittämisen suunnitelmallisuus on ihailtavalla tasolla. Hän asettaa itselleen selkeitä vuositavoitteita ja tekee töitä niiden saavuttamiseksi. Hän ei väheksy mitään toimeksiantoa vaan näkee jokaisen mahdollisuutena oppia yhä kokonaisvaltaisemmaksi suunnittelijaksi.
Ahkeruus, sitoutuminen, intohimo tekemiseen, mielenkiinto ympäröivää yhteiskuntaa, populaarikulttuuria ja ilmiöitä kohtaan ovat ominaisuuksia, jotka vievät suunnittelijan pitkälle luovalla alalla ja jotka kiteytyivät Matildassa jo Muotsikan öisillä käytävillä.
Matilda on vasta suunnittelijamatkansa alussa. On todella mielenkiintoista nähdä, minkälaisiin korkeuksiin se hänet tulevaisuudessa vie.
Tyokavereiden ja asiakkaiden puolesta,
Jarno LuotonenExecutive Creative DirectorSEK