Suomessa syrjäytyy vuosittain lukemattomia nuoria. He eivät kuitenkaan ole mikään kasvoton ja hiljainen massa, vaan syrjäytymisilmiö koostuu lukemattomista, yksilöllisistä tarinoista. Tarinat eivät tule kuulluiksi, sillä yhteiskunta ei niitä kuuntele. Jos yhteisö ohittaa nuoren, lopulta hän ohittaa yhteisön. Vain kuunteleminen auttaa. Syntyi idea Youtubeen tehtävästä preroll-mainoksesta, joka ensimmäistä kertaa historiassa skippaisikin katsojansa. Tällä esitettiin symbolisesti mekanismi, jolla nuoret ohitetaan yhteiskunnassa. Päätettiin käyttää hyväksi Lasten ja nuorten säätiön piirissä olevien nuorten autenttisia tarinoita. Tehtiin lupaus: #lupaankuunnella. Kampanja toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensin Youtubessa pyöritettiin pitkiä videoita, joissa neljä näyttelijää kertoi tarinansa. Lopuksi he kiittivät katsojaa kuuntelemisesta. Videot oli mahdollista skipata 10 sekunnin jälkeen. Toisessa vaiheessa tutkimme katseludataa. Laskimme, kuinka montaa kertaa tarinat oli jätetty kuuntelematta loppuun eli videot oli skipattu. Esitimme kohdennetusti ensimmäiset videot nähneille Youtube-käyttäjille uuden, lyhyen videon. Siinä näyttelijät esittivät taululla, kuinka monta kertaa heidät oli skipattu ensimmäisen videon kohdalla. Tämän jälkeen ruudun alareunaan ilmestyi teksti “Skip”, johon nuoret ikään kuin kohdistivat oman läppärinsä kursorin ja klikkasivat sitä. Video päättyi ennen kuin Youtube-katselija saattoi itse skipata videon. Video siis skippasi katsojansa. Idea nuorten tarinoiden kuuntelemisen tärkeydestä välittyi myös printteihin. Kampanjan kantavana ajatuksena oli saada aikuiset pysähtymään ja kuuntelemaan nuorten tarinoita. Vain siten voi ymmärtää millaista tukea nuori tarvitsee. Tästä syystä päädyimme visualisoimaan nuorten tarinat printissä ääniaaltojen muotoon.
Tilaaja
Mainostoimisto
Asiakkaan vastuuhenkilö / Client’s Representative
Creative Director
Art Director
Copywriter
Graafinen suunnittelija / Graphic Designer
Animaattori / Animator
Planner
Tuotantoyhtiö / Production House
Ohjaaja / Director
Tuottaja / Producer
Muu suunnitteluun vaikuttanut henkilö / The design was also influenced by
Mediatoimisto / Media Agency