Pelastakaa Lapset ensin -livekeikat bannereissa
2012 Vuosikirjatyö, KampanjaHyväntekeväisyysjärjestöjen toiminta perustuu lahjoituksiin ja kilpailu lahjoituksista on kovaa, erityisesti joulun aikaan. Siksi uusia, mielenkiintoisia lahjoitustapoja etsitään jatkuvasti. Vuosi 2012 oli Pelastakaa Lapset Ry:n 90 v-juhlavuosi ja he halusivat tehdä jotain uutta ja erilaista. Päätimme tuoda televisiosta tutun ja toimivan varainkeruuformaatin (live-hyväntekeväisyyskonsertin) verkkoon, tarkemmin sanottuna bannereihin. Pääkohderyhmänä +40 -vuotiaat, perheelliset naiset.
Työhön osallistuneet henkilöt / tahot:
Tilaaja
Pelastakaa Lapset ryMainostoimisto
SkandaaliSuunnittelutoimisto / Design Agency
Olli Hongisto, Jarkko Matikainen, Pekka Rouhiainen, Erkki Mikola, Teemu Välkkynen, Kai Heinonen, Juho Rantanen, Tarja Malka / SkandaaliMuut suunnitteluun vaikuttaneet henkilöt / The design was also influenced by
Marika Salonen, Tuuli Nurminen / Pelastakaa Lapset ryTuotantoyhtiö / Production House
Tuukka Temonen, Anna-Maija Näreaho / OptipariTekninen suunnittelu / Technical Designer
Joni Thessman, Mimmu Pekkanen / iNoobTuotantoyhtiö / Production House
Kari Haapala / SondartMuut suunnitteluun vaikuttaneet henkilöt / The design was also influenced by
Jyrki Tamminen, Jami Kananen, Riikka Karjalainen / Radio NostalgiaMuut suunnitteluun vaikuttaneet henkilöt / The design was also influenced by
Asko Roine / FLC HelsinkiMuut suunnitteluun vaikuttaneet henkilöt / The design was also influenced by
Iiro Kormi / DingleSuunnittelutoimisto / Design Agency

Iiro Kormi / Dingle